Syyskuisessa kirjoituksessani Kakkulat, mättäreet ja korvakorut julkaisin myös kuvan, joka oli otettu turkulaisessa Wivi Arnos -valokuvaamossa. Suomen valokuvataiteen museon ylläpitämään Kuka kuvasi? -palveluun on listattu tietot ennen vuotta 1950 Suomessa toimineista ammattivalokuvaajista ja myös joistakin alan harrastajista.
Tuosta tietokannasta selvisi myös se, että Wivi Arnos -valokuvausliike toimi Turussa Linnankadulla ja että se oli kolmen naisvalokuvaajan, Elisabeth Grönroosin, Anni Hohkasen ja Hulda Mårtenssonin, yhteinen valokuvaamo. Ja koska valokuvaamo toimi vain vuosina 1896 – 1907, rajaa myös artikkelini päähenkilön Kaarle Kustaa Lindenistä otetun valokuvan ottohetken myös noihin samoihin vuosiin.
Kaarle Kustaan tyttäristä niin Mariana Wilhelmiina (1867-1947) että Sofia Konradina (1870-1914) muuttivat Uskelasta Turkuun 1890-luvun puolivälissä.
Molemmista otettiin ns potrettivalokuvat ruotsalaissyntyisen Carl Edward Axelssonin Aunes Fotogr atelier`ssa. Tämä valokuvaamo toimi Axelssonin nimissä 1890-luvulla ennen kuin ajautui konkurssiin. Axelsson teki toki kuvausmatkoja Saloonkin. Niinpä on mahdollista, että Sofian ja Marianan kuvat on otettu myös Salossa.
Kuka kuvasi? -palvelu on erinomainen väylä, kun tietoja etsii valokuvaajista, mutta myös valokuviin liittyen, jos kuvaaja vain on tiedossa.